Puhuminen maskin kanssa, osa 2: Selkeä viestintä

Maski hiljentää hieman ääntä ja varsinkin vanhempien ihmisten tai huonokuuloisen kanssa keskustellessa viestinnästä voi tulla hankalampaa. Me kaikki ja varsinkin edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvat, luemme myös jonkin verran huulilta. Nyt kun tämä informaatio on blokattu, meidän on vahvistettava muita viestintään vaikuttavia tekijöitä.

  1. Käytä silmiä ja kulmakarvoja ilmehtimiseen enemmän kuin normaalisti. Hymy jää piiloon suun alueelta, mutta silmistä voimme sen myös huomata. Katso peilin edessä mitä tapahtuu silmiesi ja kulmakarvojesi korkeudella, kun hymyilet leveästi tai silloin jos haluat viestiä esimerkiksi jämäkkyyttä. Opettele korostamaan tätä hieman maskin kanssa. Vältä kuitenkin ylilyöntejä (ei ole tarkoitus olla koominen :D).

    Tiesitkö, että me tunnistamme pelkän äänen perusteella, onko hymy aito vai teekennelty?

  2. Artikuloi selkeästi. Vaikka maski tuntuukin tulleen lamaannuttamaan ulkoiset artikulaatioelimemme, älä anna periksi! Liikuta ylä- ja alahuuliasi ja avaa leukaa niin isoksi kuin se on mahdollista maskin kanssa tehdä.

  3. Suuntaa ääni eteenpäin. Ajattele, että suuntaat puheen ja äänen maskista läpi muutaman metrin päähän. Tämä mielikuva tuo ääneen selkeyttä ja voimakkuutta.

  4. Hidasta puhetta. Varsinkin huonokuuloisten kanssa viestiessä jopa äänen voimakkuutta tärkeämpää on puheen rauhallisuus ja hyvä artikulaatio. Kun annamme äänteille aikaa, kuulija saa korviinsa enemmän äänienergiaa, jonka perusteella hän tunnistaa puheen.

Kirjoittaja on FM vokologi Johanna Leskelä

Photo by Ani Kolleshi on Unsplash


Liity Soiva Coachingin Sisäpiiriin, niin saat sähköpostiisi ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa ja tarjouksia äänenkäyttöön ja esiintymiseen liittyen.