Saa jännittää

Olen pohtinut jännittämistä ilmiönä vuosikaudet ja hävennyt omaa ja läheisteni jännittämistä jo lapsena. Itse olen hoitanut omaa esiintymisjännitystäni lähinnä siedättämisellä, eli laittamalla itseni yhä uudelleen tilanteisiin, joissa tunnen jännittäväni kaikista eniten. Tämä on jokseenkin toiminut ja jännittäminen on tietyissä tilanteissa vähentynyt, mutta helpoin tie se ei ehkä ole ollut. En silti kadu, sillä en haluaisi, että mikään hyvä juttu elämässä jäisi kokematta sen vuoksi, että en uskaltaisi osallistua siihen jännittämisen vuoksi. 

Pääsin vähän aikaa sitten Minna Martinin pitämälle jännittäjäryhmän ohjaaja -kurssille. Olen seurannut Martinin uraa ja pitänyt hänen ajatusmaailmastaan ja opeistaan. Kurssilla oli paljon minulle jo tuttua tietoa, mutta se ravisteli ajattelumaailmaani jännittämisen suhteen myös aivan uudella tavalla. Aloin tiedostaa paremmin asioita, joiden kanssa olin pyristellyt ehkä eniten.

Melkein kaikki jännittävät

On täysin luonnollista, että me jännitämme. Lähes kaikki jännittävät joskus eikä sellaiseen tilaan kannattaisi pyrkiäkään, missä mikään ei tuntuisi missään. Mutta kuinka paljon me todella häpeämme tuon tunteen näyttämistä! Jo koulussa on opetettu, että pidetty esitelmä on tosi hyvä, jos esiintyjän jännitys ei näy. Vastaavasti joku on saattanut saada palautetta, että esitys oli muuten hyvä, mutta jännitys näkyi liikaa.

Martin heitti koulutuksessa ilmoille huumorin sävyttämänä ajatuksen, ketä tuo jännittäminen loppujen lopuksi eniten haittaa, esiintyjää vai yleisöä. Jos jännitys on jonkun yleisössä olevan mielestä hankalaa, pitäisikö tuolle yleisössä istuvalle järjestää jonkinlaista apua tai tukea?

Monesti törmää tilanteeseen, jossa vanhemmat pyytelevät anteeksi tai häpeävät sitä, että heidän lapsensa piiloutuu selän taakse tai ei saa sanaa suustaan koulun joulujuhlan esityksessä. Lapselle ollaan vihaisia, patistetaan olemaan reippaampi ja unohtamaan tai lopettamaan jännittämisen, joka on kasvattajan mielestään aivan turhaa.

Onneksi nykyisin tunnetaitoja opetetaan lapsille jo päiväkodista lähtien. Ollaan toivottavasti menossa siihen suuntaan, että kaikki tunteet ovat sallittuja eikä niitä pitäisi hävetä tai jättää huomiotta. Voimme valita miten käyttäydymme tunteen kanssa tai siitä huolimatta.

Armoa

Jännittäminen on siis tunne siinä missä muutkin tunteet. Se on täysin hyväksytty ja luonnollinen asia, eikä jotain, mistä pitäisi pyrkiä vimmaisesti eroon.

Kun esiinnymme tai olemme jännittävässä sosiaalisessa tilanteessa, ääni voi sortua, se voi kiristyä ja nousta, voi olla, että hengitys ei toimi, kädet tärisevät, kasvot tai kaula punoittavat. Jos huomaamme jännityksen oireet ja häpeämme niitä tai yritämme taistella niitä vastaan, stressi kasvaa entisestään.

Mitä jos voisimme tämän taistelun sijaan laskea aseemme ja katsoa tuota urheaa itseämme armollisuudella ja rakkaudella? Silittäisimme hellästi päätä ja kertoisimme, että vaikka jännittää niin ei haittaa. Olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena.

Kirjoittaja on FM vokologi Johanna Leskelä


Haluatko saada varmuutta äänesi hallintaan tilanteessa kuin tilanteessa? Osallistu verkkokurssille.