fbpx

Viisi vinkkiä kevään pölytaisteluun

Taas on tullut aika, jolloin katu- ja siitepölyt alkavat vaivata herkimpien ääntöelimistöjä. Puhetyössä ääntä täytyisi kuitenkin pystyä käyttämään haasteista huolimatta.

Allergialääkkeitä kannattaa käyttää, mikäli oireet ovat selvät. Ne ehkäisevät pahempien infektioiden syntymistä. On kuitenkin olemassa myös lääkkeettömiä keinoja, joita suosittelen pitämään mielessä.

  1. Juo vettä 2 litraa päivässä.
    Ääni syntyy alunperin kurkunpäässä äänihuulten limakalvojen värähdellessä vastakkain. Jos limakalvot kuivuvat, äänentuotto vaikeutuu ja kuivumisen voi myös kuulla tuotetussa äänessä käheytenä.
  2. Höyryhengitä.
    Apteekista saatavan vesipiipun avulla saat höyryn menemään kätevästi suoraan kurkunpään limakalvoille.
  3. Huuhtele nenäontelot.
    Pölyt ja limat on hyvä huuhtoa nenäontelosta nenäkannulla tai sumutteella esimerkiksi aina iltaisin. Myös nämä voi hankkia apteekista.
  4. Säästä ääntäsi puhumalla rennosti ja hiljaisella äänellä.
    Kun ääni on huonossa kunnossa, vältä erityisesti voimakasta tai puristeista ääntä sekä kuiskausta. Ne rasittavat ääntä enemmän kuin hiljainen ääni.
  5. Lämmittele ääni.
    Ääni kannattaa lämmitellä ennen vaativaa äänenkäyttöä. Lämmittely lisää äänihuulten verenkiertoa, mikä parantaa niiden toimivuutta ja vähentää kudosvaurioriskiä. Lämmittely myös lisää limantuotantoa kurkunpäässä, jolloin äänentuotto helpottuu.
    Alla yksi lämmittelyharjoitus.

HUULIPÄRISTELYHARJOITUS:
Tee harjoitus kevyesti herätellen.
– Anna ilman virrata ulos huulten ollessa kevyesti yhdessä siten, että huulet alkavat värähdellä toisiaan vasten.
– Pyri pitämään huulet ja posket riittävän rentoina ja ilmanvirtauksen tasaisena.
– Päristele huulilla pitkiä pätkiä samalla kevyesti ääntäen.
– Äännä ensiksi puhekorkeudelta ja sen jälkeen voit alkaa liu’uttaa ääntä ylös ja alas.
– Voit jopa yrittää päristellä jonkin kappaleen mukaan.
– Voit kokeilla harjoitusta myös R-täryllä.

Jos harjoitus tuntuu haasteelliselta, kokeile myöhemmin uudelleen. Tässä on mahdollista kehittyä ja harjoitus tekee mestarin.

Mukavaa kevään alkua kaikille!

Artikkelin kirjoittaja on FM Vokologi Johanna Leskelä 

Ääni työvälineenä

Monessa työssä yksi tärkeimmistä työvälineistä on oma ääni. Jos äänenkäytössä tai puhetekniikassa on puutteita, ääni väsyy helposti ja rasituksen voi tuntea ja kuulla. Liian pitkään jatkunut rasittavan äänen käyttö voi myös aiheuttaa patologisia muutoksia kurkunpäässä. Äänihuuliin voi muodostua esimerkiksi polyyppeja tai kyhmyt. Patologisen vaivan hoitamiseen voidaan tarvita leikkausta ja ääniterapiaa.

Puhetekniikkaa ja äänenkäyttöä on kuitenkin mahdollista kehittää paremmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi niin, että ääni kestää sen kohtaamat haasteet hyvin ja mahdollisimman hyvään ja soivaan ääneen päästään mahdollisimman pienellä vaivalla. Tällöin huollettaan työvälinettä ja ennaltaehkäistään ääniongelmien syntyminen.

Olen pitänyt useita koulutuksia puhetyöläisille Ääni työvälineenä -teemalla. Eräälle asiakkaalle sain tehdä tästä aiheesta vastikään myös videotallenteen, joka ladattiin asiakkaan verkkoon työntekijöiden katseltavaksi. Tuo tallenne on nyt saatavilla myös muille! Tallenteen kesto on yksi tunti ja se jakautuu puolen tunnin teoriaosuuteen, jossa on mukana pohdintatehtävä ja puolen tunnin harjoitteluosuuteen.

Tilaa tallenne itsellesi tai työyhteisöllesi!

Lisätiedot ja tilauslomake löytyvät täältä.

 

Artikkelin kirjoittaja on FM vokologi Johanna Leskelä

Opettajan ääni oppilaan parhaaksi

Kuinka paljon teidän työyhteisössänne tulee vuodessa sairaslomapäiviä puheäänen vuoksi? 

Kuinka moni kähisee viimeiseen saakka flunssaisella tai rasittuneella äänellään lepuuttamatta tärkeintä työkaluaan? 

Mitä jos osa näistä tapauksista olisi vältettävissä sillä, että opettaja osaisi itse huoltaa ääntään ja kiinnittää huomiota ääntä rasittaviin tekijöihin, ennen kuin on liian myöhäistä?

Sinnittely ei kannata

Kaleva kirjoitti jutun Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajasta, Marjo Kolehmaisesta, 17.11.2018. Kolehmaisen ääni alkoi reistailla kurkunpäätulehduksen jälkeen. Sen sijaan, että hän olisi antanut äänelle lepoa, hän nakkasi itselle henkisiä ylävitosia joka kerta, kun puhetilanteesta oli selvitty.

Hän huolestui vasta kun ääni katosi kokonaan.

Pitkällisen paranemisprosessin, harjoitteiden ja elämäntapamuutosten jälkeen hän on oppinut pitämään huolta äänestään. “Puhetyöläinen tarvitsee ihan samanlaista äänenhuoltoa kuin laulaja”, hän sanoo. Tärkeinä hän pitää rauhoittavia hetkiä kiireisenäkin päivänä. Kokemuksensa perusteella hän neuvoo suhtautumaan vakavasti oman kehon lähettämiin viesteihin ja reagoimaan niihin oikein.

Myös oppilaat hyötyvät siitä, että opettajan ääni toimii

Opettajan tärkein työkalu on oma puheääni. Ääniongelmat voivat olla opettajana toimivalle henkilölle sosiaalisesti ja psyykkisesti hyvin raskaita. Taloudellista haittaa ongelmista voi koitua sekä työntekijälle itselle että työnantajalle. On myös todettu, että oppilaiden keskittyminen opetettavaan asiaan on vaikeampaa, jos opettajan ääni ei ole kunnossa.

Äänenkäytön koulutuksella voidaan vaikuttaa äänen kestävyyteen. Koulutuksesta opettaja saa vinkkejä, joilla kestävyyttä voidaan lisätä esimerkiksi äänen lämmittelyjen, veden juomisen ja taukojen pitämisen avulla. Puhetekniikan harjoituksilla voidaan lisätä ääneen soivuutta ja kuuluvuutta. Tällöin opettajan ääntöelimistö ei joudu pinnistelemään liikaa voimistetussakaan äänentuotossa. Puheen selkeyttä voidaan myös lisätä esimerkiksi treenaamalla artikulaatiolihaksia, rentouttamalla leukaa ja opettelemalla avaamaan suuta riittävän suureksi.

Kun äänentuotto on helppoa ja vaivatonta, voidaan puheeseen helpommin saada myös lisättyä vivahteikkuutta, vakuuttavuutta ja miellyttävyyttä. Tämä lisää kuulijan keskittymistä ja innostumista käsiteltävään asiaan. Puhuja, joka tietää miten hänen äänensä toimii, osaa käyttää ääntään monipuolisesti hyväksi ja myös huoltaa ääntöelimistöään tarvittaessa riittävästi.

Opettaja 2.0 – taitava viestijä ja vakuuttava puhuja

Olemme koonneet yhdessä puheviestinnän kouluttajan, FM Marja Eklundin, kanssa opettajille suunnatun kaksiosaisen, yhden päivän koulutuspaketin. Päivän aikana osallistujat päivittävät osaamistaan äänenkäytössä ja vuorovaikutustaidoissa. Koulutuksen molemmat osat koostuvat tiedollisesta osuudesta sekä harjoituksista. Jokainen koulutuspaketti voidaan räätälöidä sopivaksi tilaajan tavoitteiden mukaan.

Lue lisää tarjoamastamme koulutuksesta Soiva Coachingin sivuilta.

Tilaa työyhteisöllenne taatusti hyödyllinen koulutuspaketti esimerkiksi tulevaan vesopäivään!

Huolehdi itsestäsi – huolehdit äänestäsi

Stressi ja hermostuneisuus, liian vähäinen uni ja huono fyysinen kunto — Kaikki tämä voi vaikuttaa ääneesi vahingoittavasti.

Sain pari vuotta sitten ystävänpäivänä pilates-ohjaajaltani Tiina Tuovilalta ajatelman. Hän oli leikellyt niitä lappusiksi ja jokainen osallistuja sai omansa. Minulle sattui tulemaan tällainen:

“Self-care is not selfish. You cannot serve from an empty vessel.” – Eleanor Brownn

Tämä osui minulle kuin nappi silmään. Nuorempi lapseni oli vasta vauva tuolloin ja oma jaksaminen oli hyvinkin koetuksella. Saattaapa olla myös, että itselläni on tapana uhriutua ja palvella jopa liikaa muita ennen kuin osaan ajatella omaa jaksamistani. Olin lähtenyt tuonne harrastukseeni pienen huonon omantunnon pistoksen saattelemana, vaikka jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen keskusteluissa monesti viljelimme mieheni kanssa sitä ajatusta, että happinaamari täytyy laittaa ensiksi omille kasvoille voidakseen auttaa muita. Tämä idea pääsi unohtumaan kuitenkin turhan monta kertaa. Asian tajuaminen ja toteuttaminen ovat myös kaksi täysin eri asiaa.

Opettelen edelleen pitämään itsestäni huolta niin, että jaksan palvella paremmin muita. Tässä keinoja, jotka olen kokenut tähän mennessä toimiviksi:

  1. Pidä huolta kunnostasi, urheile ja liiku vähintään muutaman kerran viikossa
  2. Nuku riittävästi ja säännöllisesti (alle 7 tunnin yöunilla pärjäävät valehtelevat ja ovat riski ympäristölle)
  3. Vältä puhelimen käyttöä/näyttöä iltaisin klo 20 jälkeen (vaikuttaa unenlaatuun)
  4. Juo kahvia vain aamupäivällä (itselläni kofeiini vaikuttaa yöuniin ja ääneen)
  5. Juo vettä vähintään 2 litraa päivittäin
  6. Meditoi tai keskity syvähengitykseen päivittäin

En usko absoluuttisiin kieltäytymisiin ja tiukkoihin sääntöihin tällaisissa asioissa. Mitä tiukemmat säännöt itselleen laatii, sitä helpommin niistä lipsuu ja lipsuttuaan harmittaa vielä enemmän. Täytyy voida olla myös armollinen itselleen.

Toimiiko sinulle joku näistä hyväksi havaitsemistani keinoista?

Stressi on äänesi vihollinen

Tässä tekstissä ja videolla (alla) käsittelen stressin vaikutusta puheeseen ja ääneen. Olen viime aikoina ollut itse melko stressaantunut ja huomasin, että kun vihdoin sain itselleni rauhallista aikaa, niin vähän kuin vaistomaisesti hakeuduin tiettyyn hengitysharjoitukseen. Siinä yhdistellään joogaa ja puhetekniikan harjoituksia. Halusin kertoa tästä harjoituksesta myös sinulle, jotta voisit mahdollisesti myös hyötyä siitä.

Stressi vaikuttaa hengitykseen ainakin osittain ja ainakin joillain. Se vaikuttaa niin, että hengitys käy pinnallisemmaksi ja nopeammaksi. Puheen ja äänenkäytön kannalta taas on tärkeää, että voimme käyttää syvähengitystä ja keuhkojen koko kapasiteettia mahdollisimman hyvin hyödyksi. Syvähengitysharjoituksia voidaan tehdä monella eri tavalla. Esittelen tässä yhden, mielestäni oikein oivallisen harjoituksen siihen.

Tarvitset harjoitukseen rauhallisen tilan, pehmeän maton ja viisi minuuttia aikaa.

Hengitysharjoitus:
1. Käy istumaan polvi-istuntaan
2. Vie vartalo rennosti jalkojen ja polvien päälle, otsa voi levätä alustaa vasten
5. Jos asento tuntuu hankalalta, siirrä polvia hieman sivummalle, niin saat vatsan alle tilaa
6. Kädet voivat olla joko pään yläpuolella tai sivuilla kylkien vierellä
3. Kiinnitä huomiota hengityksen liikkeisiin alaselässä ja kyljissä
4. Hengitä normaaliin tahtiin nenän kautta sisään ja ulos
9. Voit kokeilla laittaa kädet hetkeksi alaselän päälle ja tunnustella kuinka ilma laajentaa selän lihaksia
10. Jatka näin noin viisi minuuttia
11. Nouse varovasti ylös. Nouse ensin polvi-istuntaan
12. Jos haluat, voit venyttää vielä jalkapohjat ja varpaat kääntämällä varpaat eteenpäin ja istumalla kantapäitten päälle
13, Huomioi, että hengitys pysyy edelleen vatsan ja alaselän alueella
14. Nouse sitten varovasti ylös niin, että pää nousee viimeisenä

 

Huom! Blogissa olevat harjoitukset ja vinkit on suunnattu terveen äänen kehittämiseen entistä paremmin ilmaisevaksi, kestävämmäksi ja soivemmaksi. Mikäli epäilet kurkunpäässäsi patologista vaivaa tai esimerkiksi äänen käheys on kestänyt kaksi viikkoa, hankkiudu tutkimuksiin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille tai foniatrille.

Seksikäs käheys

Kesälomat alkavat olla suurimmalla osalla ohi ja töihin paluu on edessä tai jo tapahtunut. Puhetyössä ääni pääsee taas näyttämään voimansa päivittäisen kuormittumisen edessä. Tuleeko äänestä käheä, sattuuko kurkkuun, katkeileeko puhe? Tässä blogikirjoituksessa julkaisen uudelleen aiemman kirjoitukseni vuodelta 2013. Poimi tekstin lopusta ohjeita äänen jaksamiseen!


Seksikäs käheys 8.2.2013 aanenkaytto.wordpress.com

Jotkut rock-laulajat ovat sitä mieltä, että äänihuulikyhmyt ovat kuin työmiehen känsät ja kuuluvat asiaan ammatissa. Seksikkään käheä viskibasso voi olla myyntivaltti. Mutta jos kyse on siitä, että ääni on sairas, onko se enää seksikästä? Kuka osaa muokata itselleen juuri sopivan kokoiset kyhmyt, sairauden, joka vaikuttaa vain vähän, mutta ei mene liian pitkälle ja estä joku päivä äänen hävitessä kokonaan esimerkiksi konsertin pitämistä?

Hyvä laulutekniikka samoin kuin hyvä puhetekniikka ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita, varsinkin jos ääntä käytetään paljon, vaativissa olosuhteissa tai vaativalla tavalla. Siis jos haluaa pitää ääntöelimistönsä terveenä. Myös äänen väsymisen tuntemukset ja merkit kannattaa ottaa tosissaan ja antaa tarvittaessa äänelle sen tarvitsemaa lepoa.

Liian pitkään jatkuneen tai liian raskaan äänentuoton seurauksena kurkunpään lihakset voivat väsyä siten, että niistä poistuu aineenvaihdunnassa tarvittavia aineita ja niihin kertyy kuona-aineita, esimerkiksi maitohappoa. Äänen sameutuminen ja hälyn lisääntyminen samoin kuin äänen menetys voivat liittyä siihen, että äänihuulikudoksen viskositeetti eli kudoksen nesteen kitka kasvaa. Tämä voi johtua kudoksissa olevan nesteen vähentymisestä ja toisaalta kuona-aineiden kertymisestä. Tällöin äänihuulivärähtely hankaloituu. Kuivumista voi aiheuttaa voimakas ja nopea äänihuulivärähtely (esim. voimakkaassa ja korkeassa äänessä). Jos taas äänihuuliin kertyy nestettä (kuona-aineita), voivat äänihuulet  alkaa värähdellä epäsäännöllisesti ja ääni kuullaan äänen särähtelynä, rahinana tai rahisevana käheytenä. (Laukkanen & Leino, 2001:)

Pahimmassa tapauksessa, jos rasitusta on kestänyt jo liian kauan, äänihuuliin voi alkaa kehittyä ylimääräistä kudosta, josta voi muodostua äänihuulikyhmyt tai polyyppeja. Nämä jämähtävät äänihuulten limakalvon pinnalle ja estävät äänihuulten tiiviin sulkeutumisen sekä tasaisen värähtelyn. Ääni kuulostaa heikolta ja rahisevalta. Ongelmat voivat poistua itsekseen äänilevolla tai hygienisemmän äänenkäyttötavan omaksumisella, mutta usein tarvitaan avuksi myös kirurgin veistä ja ääniterapiaa. Voimakas yskiminen, huuto, painonnosto tai kurkunpäähän kohdistuneet iskut voivat aiheuttaa äänihuuliin verenvuotoa. Tällöin ääni käheytyy nopeasti ja hoitona käytetään äänilepoa. Hyvin voimakas ja/tai pitkään jatkunut puristeinen äänenkäyttö voi saada aikaan äänihuulten takaosaan haavaumia. Se voi aiheuttaa ääneen käheyttä tai vain kivun tuntemuksia. Hoitona käytetään äänilepoa ja -terapiaa. (Laukkanen & Leino, 2001:)

Äänen terveyteen ja huoltoon aletaan kiinnittää liian usein huomiota vasta sitten, kun ollaan saatu aikaiseksi jo ongelmia. Niin kuin monessa muussakin terveyteen liittyvässä asiassa, tervettä ääntä osataan kaivata vasta sitten kun se on jo menetetty.

Palveluksia, joita jokainen voi omalle äänelleen tehdä:
1. Omaksu hyvä, riittävän rento äänenkäyttötapa
2. Opettele välttämään äänen ylikuormitusta
3. Anna äänelle lepoa sen ollessa rasittunut tai flunssainen
4. Jos tupakoit, lopeta
5. Juo vettä
6. Lämmittele ääni ennen vaativaa äänenkäyttöä. Vaativaa äänenkäyttöä voivat olla esimerkiksi pitkät puhumispätkät, voimakkaan äänen käyttö, laulaminen ja esiintyminen.
7. Jos käheyttä on jatkunut kaksi viikkoa ja varsinkin, jos sille ei löydy mitään selvää syytä, hakeudu korva-, nenä-, kurkkutautien erikoislääkärille tai foniatrille tutkimuksiin.

Yksi mukava harjoitus, jolla voi hyvin lämmitellä ääntä, on huulilla päristely (kuten pikkulapset tekevät leluautoilla ajaessa).

HARJOITUS:
Tee harjoitus kevyesti, herätellen.
– Anna ilman virrata ulos huulten ollessa kevyesti yhdessä siten, että huulet alkavat värähdellä toisiaan vasten.
– Pyri pitämään huulet ja posket riittävän rentoina ja ilmanvirtauksen tasaisena.
– Päristele huulilla pitkiä pätkiä samalla kevyesti ääntäen.
– Voit kokeilla aluksi suoraa ääntä puhekorkeudelta ja sen jälkeen liu’uttaa ääntä ylös ja alas.
– Voit jopa yrittää päristellä jonkin kappaleen mukaan.

Jos harjoitus tuntuu haasteelliselta, kokeile myöhemmin uudelleen. Tässä on mahdollista kehittyä ja harjoitus tekee mestarin.

Lähde:
Laukkanen, A-M. & Leino, T. 2001. Ihmeellinen Ihmisääni. Gaudeamus. Helsinki.

Huom! Harjoitukset ja vinkit on suunnattu terveen äänen kehittämiseen entistä paremmin ilmaisevaksi, kestävämmäksi ja soivemmaksi. Mikäli epäilet kurkunpäässäsi patologista vaivaa tai esimerkiksi äänen käheys on kestänyt kaksi viikkoa, hankkiudu tutkimuksiin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille tai foniatrille.