fbpx

Purentalihasten rentoutus

Onko sinulla juuri nyt ylähampaat ja alahampaat yhdessä vai erilleen? Tarkista.

Niitten ei tarvitsisi olla yhdessä. Meidän pitäisi pitää hampaita yhdessä vain silloin, kun me syömme tai juomme. Aina muina aikoina ne voisivat olla ihan erillään. Jos huomaat leukojesi jännittyneen, niin luepa eteenpäin! Tässä kirjoituksessa pureudutaan loistavaan purentalihasten rentoutusharjoitukseen.

Äänenkäytön kannalta on tärkeää, että purentalihakset ovat rentoina, jotta saamme suun avattua mahdollisimman isoksi kun puhumme. Monesti näkee henkilöitä, jotka puhuvat niin, että leuka on aika vähän auki ja huuletkaan tuskin liikkuvat. Tuolloin äänentuotto kärsii siitä, että suun tila jää pieneksi. Jo pelkästään leuan avaaminen isoksi tuo ääneen soivuutta ja kuuluvuutta ja artikulaatio helpottuu.

Purentalihakset voivat jännittyä monesta syystä. Esimerkiksi yönarskuttelijoilla ne ovat usein jumisa. Joskus voi olla myös päivälläkin vain tapana pitää hampaita yhdessä varsinkin stressaantuneessa olotilassa. Tätä ei välttämättä tajua itse. Päivällä meidän on kuitenkin helppo kouluttaa leukaa siten, että aina kun huomataan, että hampaat hakeutuvat yhteen, rentoutamme leuan tietoisesti ja päästämme hampaiden väliin tilaa. Yöllä tietoinen kouluttaminen taas ei onnistu, mutta esimerkiksi illalla on hyvä tehdä rentoutus kasvoille ja leualle.

Alla on rentoutusharjoitus/ohje purentalihasten hierontaan:

1. Laita peukalo suuhun vastakkaisen puolen posken viereen, hampaitten ja posken väliin.

2. Paina peukalonpäällä pientä kielekettä suun perällä jonkin aikaa.

3. Pyörittele ja tunnustele missä tuntuu kipeitä kohtia.

4. Hieroskele vastaan posken ulkopuolelta hellästi etusormella ja keskisormella

5. Muista hengittää.

Tunnustele, miltä tuntuu, kun olet hieronut ensimmäisen puolen. Huomaatko poskissa eroa?

Hiero myös toinen puoli.

Saitko harjoituksen onnistumaan? Miltä tuntuu? Kerro kommenteissa!

Kirjoittaja on FM vokologi Johanna Leskelä


Lisää tietoa kehon ja äänentuoton yhteydestä voit oppia myös Neljä askelta parempaan puheääneen -verkkokurssilla. Lue lisää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *